Aamupäivästä päätin reippaana ja energisenä äitinä, että lähdemme tänään käymään mukuloiden kans mummilassa. Mummilan väki oli kuitenki suuntaamassa kirpputorille, joten innostuin ajatuksesta itsekin ja päätin, että lähdemme mukaan tekemään löytöjä.

Sain mukulat puettua ja tarvittavat tavarat reppuun pakattua, suuntasimme siis ovesta ulos. Ulkona olikin aivan ihana kevät auringon paiste ja oikein mieltä virkistävä ilma. Kannoin kolmikuista Myttyä turvakaukalossa ja miltein kaksivuotias Kirppu taapersi vierelleni autotallia kohti. Nooo, ei aikaakaan kun tämä meidän kaksivuotias energia pakkaus lähti juoksentelemaan naapureiden pihalle. Mamma juoksee perässä, turvakaukalo kainalossa ja reppuselässä. Yllättävän nopeaa nuo lapsetkin osaavat juosta!

Hiki virtasi otsallani jo ennen ku pääsimme autotallille. Siinä vaiheessa kannoin Myttyä sekä Kirppua, kumpaakin kainalossani. Autotallin ovi oli jumissa. Laskin lapset maahan ja riuhdoin ovia auki kaikin voimin. Siinä vaiheessa Kirppu oli jo karannut toisen (vai kenties jo kolmannen) kerran, suuntana oli taloyhtiömme roskikset. Ja taas sitä mentiin!

Olin viimein saanut lapset pakattua autoon, pienten kiukutteluiden ja itkukohtausten jälkeen. Myttykin ehti hieman jo närkästyä odottamiseen, kun auto ei heti sisään päästyämme startannutkaan. No niinhän siinä sitten kävi ettei se auto lähtenytkään mihinkään. Auto ei päästänyt ääntäkään, kun sitä yritin käynnistää. Selvisi sitten, että autostamme oli akku tyhjänä. Kyllähän siinä muutamat sammakot äidiltä lipsahti suusta, kun kaiken työn ja tuskan takana oli saada lapset edes autoon. Seuraavakasi ne pitäisi saada sieltä pois. Minua jo hieman alkoi hävettää, kun naapurit olivat pihalla ja seurasivat huvittuneen uteliaina touhuamme. Soitin äidilleni, eli lasten mummolle, että tarvisin kyydin. Ukki tuli meitä hakemaan ja pääsimme sitten vihdoin ja viimein kirpparille. Kirppu hieman lumisena ja minä hiestä märkänä. Mytty otti pienet nokkaunet kyytiä odottaessamme. Sentään joku meistä oli tyytyväinen

Kirpputori reissu meinasi käydä hermoilleni. En oikein osannut keskittyä mihinkään, koko reissun saldona olikin sitten vain kaksi paitaa, toinen itselleni ja toinen miehelleni. Kirppu meni mummin mukana koko kirpputori kierroksen ajan, itse tulin Mytyn kans perässä ja yritin kovasti katsella ja rauhoittua. Emme päässeet edes puoleen väliin, niin johan tämä pikkuherrakin alkoi sitten huutelemaan. Piti syyliin päästä. On tainnut herra pikku-ukko tottua siihen että vähän kun kiljahtelee ja huutaa kovemmin niin syliin nostetaan Oma vikani tietenki.

Saavutin Kirppuni ja äitini, kirpparikierroksen loppuvaiheessa. Kirppu-neiti oli jostain haalinut itselleen kaksi keppiä joita hakkasi innoissaan yhteen. Koko kirpputori raikui ti-ti nallen tahtiin " taa-taa ti-ti taa, taa-taa ti-ti taa!" Oli neiti itselleen löytänyt rytmikapulat, jotka sitten osoittautuivatkin vasaran varsiksi no kai ne menee. Vasaran varretki lähtivät sitten matkaan.

Menimme kirpputori reissun jälkeen mummolaan. Söimme ja juttelimme, Kirppu meinasi vähän villiintyä liikaa välillä. Hakkasi ikkunoita vasaran varsilla, tai siis rytmikapuloilla ja pissatki siinä ohi mennen sitten lirahti housuun. Meillä oli koko viikon ollut pottaharjoittelut menossa ja aina silloin tällöin sattui näitä pieniä vahinkoja. Housut vaihtoon ja meno jatkui! Mytty oli kiltisti koko mummila reissun ajan. Mieheni tuli sitten meidät myöhemmin hakemaan, hänkin uupuneena työpäivän jäljiltä. Automatkalla kotiin oli sitten Mytyn vuoro järjestää huuto-show isille ja äidille. Koko matka meni tuttia laittaessa ja hyssytellessä, kaiken kaikkeaan toinen halusi vain syliin  rauhottui vasta kotona.

Nyt viimeinkin kun lapset olemme saaneet nukkumaan, yritän rentoutua, mutta muistan että pyykit pitäisi ripustaa kuivumaan. Pitäisi tehdä sitä ja tätä. Ei näy merkkiäkään siitä äidistä enää, joka tänä samaisena aamupäivänä, oli vielä niin innoissaan ja energisenä tekemässä yhtä sun toista. Ei kyllä tämä äiti ottaa nyt rennosti koko illan, saa kaikki muut asiat jäädä huomiselle

Meidän arki ei suinkaan aina ole tällaista. Haluaisin ainakin kaikille niin väittää, usein kuitenki mieleeni hiipii ajatus, että kyllä tämä on hullujen hommaa. Täytyy olla järjiltänsä että tämmöistä jaksaa päivästä toiseen. Silti selitän asian rakkaudella. Rakkaudesta lapsiin. Elämään. Kyllä tämä antaa enemmän kuin ottaa. <3 Tähän on hyvä päättää tältä päivältä ja kömpiä sohvalle köllimään oman kullan kainaloon.